talvi

Syksy tekee pesää sydämeen

kirjoittaja: / 2 kommenttia / 22.11.2015

Moi! Valoitetaan syksen pimeydessä nyt astetta tunkkasempia ruokahommia kun ei treeneistäkään ole mitään uutta kerrottavaa. Ukko lihoo ja offi kulkee. Vedetty 2x viikossa kroppaa läpi treenin ollessa viikonloppupainotteisia.

Pizzaa tuli muuten kerrankin tehtyä perinteisesti eli kunnon vehnäjauhopohjalla. Karppipizza on ihan jees mutta jos treenin jälkeen pitää syödä niin -> carbseja koneeseen. Ei meinannut rauhaa saada =)

pizza pizzaa

Aika kovaa on syöty viikonloppusin, eilen taisi helposti tulla kymppitonni. Eipä siinä mitään mutta kun näyttäisi olevan ihan normilauantai tuollainen. En jaksa kaloreita nyt laskea mutta tulim mm. syötyä 1,5kg paahtoleipää, johon päälle meetwurstia, majoneesia juustoa yms.

paahto

Päälle perusjäätelöt, karkit ja suklaat, joista kaloreita tuli helposti enemmän. Voin kertoa että sunnuntaina punnertavat kulki hyvin ja saatiin se aamupaino 87kg tuntumaan suhteellisen slimminä. Herkkuihinkin muuten saa menemään aika huolella rahaa jos haluaa. Harva persaukinenkaan nimittäin paljon hintalappua katselee ylipäätään kun käydään kaupassa. Itse kävin ostamassa kermajäätelöä 1 €/kg, irtokarkit 3,99€/kg, jaffakeksejä 3,99€/kg, perunat alle 1€/kg ja paahtoleipä 750g reilun euron. Kymppitonnin ruokailusetin saa hyvillä raaka-aineilla kasaan kympillä joten lähelle samanhintaista hommaa kun normipäivinäkin. Vaihtoehtoisesti siihen saa menemään varmasti 50-100€ mutta itse en näe siinä mitään järkeä. Sitä morkkiksen määrää rahan puolesta.

Alla olevassa kuvassa hyvä esimerkki miten sitä saa menemään roskaruokaan. Kävin keskiviikkona ostamassa puoli kiloa inkivääriä, joten kassajonossa hyvällä omallatunnolla kamera käteen :D Tuon 18v 100kg tytön setti maksoi varmasti tuplana mitä oma 10 000kcal mättöpäivän safkat. Tuollaisen vetää post-workout mealiksi kevyesti, eikä tarvitse kun sen jälkeen viedä koira lenkille niin tarvii jo toisen samanlaisen. Se on kyllä hyvä ottaa pepsimax kompensoimaan, lisäksi ei varmasti lopu patterit makkarista vähään aikaan joten kulutus on taattua.  Eipä se tietenkään mitään jos kerta viikkoon kovan treenin päätteeksi tollasen setin ottaa vaikka lauantaina ja jopa sunnuntainakin, mutta mehut kertoi totuuden. Syksy tekee pesää sydämeen, mutta tuntuu että lähtee täysin lapasesta ja ihan ympäroivuotista on tuo perseily tänä päivänä.

Ei minulla muuten mitään tuota vastaan ole jos sairaskulut olisivat täysin jokaisen omalla vastuulla kuten esim jenkeissä. Kiva itse sitten maksella veroina näiden sairasteluja tulevaisuudessa. No, paras sijoitus on edelleen pitää ittensä hyvässä fitissä vuodesta toiseen. Ratkaisu(vitsi): Kassat voisivat alkaa arvostelemaan ostoksia. Siihen voi heittää hyvällä omalla tunnolla sen ”kerta viikossa ja kova treeniviikonloppu edessä joten boostataan aineenvaihduntaa”-kortin.

kassa

Eipä sellaisesta mitään tulisi kun joku vetää herneen jo tuostakin, ihan oikeasti?

http://www.iltalehti.fi/perhe/2015112120704594_pr.shtml

Tamperelainen Emmi Nuorgam nosti blogissaan esille tavaratalo Anttilan verkkokaupan tuotekuvaukset leluista ja arvosteli niiden painotuksia. Ajattelin tämän olevan joku satiiriversio, hän kirjoittaa.

<- Itsekin ajattelin että koko keissi on satiiria voi herran puudeli. Tottakai tyttö voi leikkiä autoilla ja poika vaikka nukeilla mutta jos markkinoidaan tuolla tavalla, on minusta aika turha tuosta tehdä jotain numeroa, taitaa olla oikeat ongelmat vähissä :D

Nyt on painettu kisojen jälkeisestä tauosta kuutisen viikkoa aika täydellä höyryllä. Kroppa sekä hermostokin alkaa näyttää väsymisen merkkejä. Tämän vuoksi ma-to pidetään lepoa tai maksimissaan kevyttä treeniä, lihashuoltoa toki. Tämän jälkeen uudella tohinalla ja uusia massoja hakien, nyt mennään 86 kilossa eli noin 8kg tullut kisoista. Jos saisi alaselkää ja kyynärpäätäkin parempaan jamaan. Kyykyt, viparit ja mavet tehty aikamoisilla mikkihiiripainoilla. Sivuolkapäät takareidet ja selkä kaipaavat pihviä joten välillä olisi hyvä ryskätä niitäkin :D

mehuja

Talvihan sieltä tulee, puolen vuoden päästä otetaan jo pihalla aurinkoa. Aika hyvin on selvitty tähän asti, masennuskuukausi jo melkein selätetty eikä edes tunnu pahalta :P

talvi

2 kommenttia

  1. Muista reenata kummiskin ettei tule loukkaantumisia, varsinkaan selkään. Eikä ylipäätänsä mihinkään. :) uliuss jr kävi DNA testissä. Ja sillä todettiin että sen yksi geeni viittaa siihen , että on loukaantumisille altis. Sano muistaakseen siihen et reenaa 75-80% teholla kaikki sarjat, oli ne 1-20 toistoi. Ja on aina reenanut varovaisesti. Se geeni on lähes kaikilla ihmisillä. Ulius jr ei ollut niin lahjakas mitä olisi voinnutolettaa. Se että onko natu niin vaikee sanoo. Se DNA testi haastattelu löytyy sen YouTubesta. :)

  2. Moi EAA! Mikäli meinaat noita ns huonoja lihasryhmiä, niitä treenaan kyllä jo käsitteeksi muodostuneessa ”kivun sallimissa rajoissa” niitä lihasryhmiä. Kiitos linkistä, pitää katsoa vaikkakin vähän varauksella! =) Geenitestit on mielenkiintoisia kieltämättä, blogissa geeneistä(tuo loukkaantumis-geeni toki ei tuohon sisältynyt) kirjoitettu tuolla -> http://blogi.sportsnutrition.fi/geenitestin-tuloksia/

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista